Tuottavuus on yhdessä onnistumista

MSK Cabinsilla panostetaan tiimityön, päivittäisjohtamisen ja tiedonkulun parantamiseen.

– Toimintamme on muuttunut aika paljon melko lyhyen ajan sisällä. Liikevaihto sekä asiakkuuksien ja uusien työntekijöiden määrä on kasvanut. Päivittäisen työskentelyn hoitamisessa jäimme kuitenkin sellaiseen tasannevaiheeseen. Jatkuva parantaminen, aloitetoiminta sekä tiedonkulku esimiesten ja työntekijöiden välillä alkoi olla paikoitellen jopa huolestuttavan huonolla tasolla.

– Halusimme saada tekijöiden äänen kuuluviin, hyvät ajatukset jalostumaan ja kehityksen rullaamaan. Se on tausta, minkä takia ryhdyimme kehittämistyöhön, toimitusjohtaja Taneli Mikkola totesi Vantaalla 8.5.2019 järjestetyssä Tuottavuutta yhdessä -seminaarissa.

– Esimerkiksi tiedonkulussa tuntui siltä, että asiat jäivät junnaamaan. Vaikka työntekijät kertoivat havainnoistaan ja käsityksistään työnjohtajille ja kehitysinsinööreille näiden tuotantokierrosten aikana, kertyi niistä yhdellä kerralla niin paljon asioita, että käsittelyyn kului aikaa ja osa havainnoista saattoi unohtuakin, varapääluottamusmies ja tiiminvetäjä Marko Mäkinen täydentää.

Varapääluottamusmies Marko Mäkinen ja toimitusjohtaja Taneli Mikkola, MSK Cabins Oy

Yrityksessä tartuttiin havaittuun ongelmaan yhdessä henkilöstön kanssa. Liikkeelle lähdettiin viime syksynä järjestämällä kolme koulutuspäivää tiimitoiminnan, lean-ajattelun mukaisen jatkuvan parantamisen ja hukan poiston, päivittäisjohtamisen ja tiedottamisen kärkiteemoilla.

Tiimitaulut tuotantoon

Yhtenä vastauksena asioiden järjestelmälliseen ja aikaisempaa nopeampaan käsittelyyn ryhdyttiin käyttämään tiimitauluja. Tiimit ovat muokanneet taulut omien tarpeidensa mukaisesti. Yleistettynä niihin kootaan tuotannon pyörittämisen ja kehittämisen sekä turvallisuuden kannalta kaikki olennaiset havainnot. Mikäli asiaa ei voida ratkaista tiimissä, toimittavat vetäjät sen viipymättä eteenpäin työnjohdon tiimitaululle eli käytännössä suoraan niille henkilöille, joiden vastuulle asia kuuluu. Vastaus tulee samalla tavalla takaisin tiimille.

– Olemme jo nähneet, että esiin nostettuihin asioihin pystytään puuttumaan aikaisempaa nopeammin. Esimerkiksi laatukysymyksissä vastauksia on saatu jo saman työpäivän aikana. Se on herättänyt tyytyväisyyttä työntekijöiden keskuudessa, Mäkinen sanoo.

– Jos sama asia olisi mennyt linjaorganisaation läpi ensin alhaalta ylös ja sitten ylhäältä alas, niin siinä olisi kulunut aikaa varmasti enemmän. Toisaalta kun vastuuta on jaettu tekijöille ja tiimeihin, niin työnjohtajien taakka on pienentynyt. Heillä on vähemmän asioita takaraivossa tai paperilapulla perstaskussa, ja enemmän tilaa ja mahdollisuus reagoida ja paneutua nopeasti vastaan tuleviin kysymyksiin ja tilanteisiin, Mikkola tiivistää.

Muutos vie aikansa

Muutokset tapahtuvat harvoin kuin rasvattuna. Toisaalta niiden hyödyt ovat nähtävissä ja mitattavissa vasta hieman pidemmällä aikavälillä. Se on havaittu MSK Cabinsillakin.

– Ainahan siinä on askel otettavana, kun totutuista tavoista siirrytään uuteen tekemiseen. Uutta järjestelmää pitää oppia käyttämään ja toimimaan sen mukaisesti. Vasta sitten voidaan nähdä ja arvioida seurauksia. Minusta me olemme edenneet vajaassa vuodessa ihan hyvin, Mäkinen sanoo.

– Oleellinen tavoite on, että tehdään oikeita asioita ja mennään yhdessä oikeaan suuntaan. Olisi helppo sulkeutua kammioon tekemään kivoja suunnitelmia, mutta kun siihen otetaan mukaan tuotannon kaikki tekijät ja kuunnellaan eri näkemykset, niin siinä selviää jo monta mutkaa matkasta.

– Yrityksen osaaminen ja tapa toimia ei ole yhdestä tai kahdesta ihmisestä kiinni, vaan sen luovat yrityksen kaikki työntekijät. Siitä muodostuu toimintamalli ja -kulttuuri, jota ei voi kopioida mihinkään. Sitä kun arvostetaan ja hyödynnetään, niin se hyödyttää kaikkia, Mikkola arvioi.

MSK Cabins on perheyhtiö joka valmistaa turvaohjaamoita Ylihärmässä. Sen merkittävä yhteistyökumppani on traktorivalmistaja Valtra. Henkilöstön määrä on hieman yli 220.


TEKSTI Petteri Raito
KUVAT Kiti Haila